Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1.500 metrin juoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1.500 metrin juoksu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

5-ottelu Eläintarhan kentällä 23.7.2013

Parin harmaamman ja koleamman päivän jälkeen tuli sittenkin se luvattu helle ja mieli oli korkealla kun starttasin auton ja suuntasin matkalle kohti Eläintarhan kenttää. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpötila lähenteli 25 astetta. Lähdin liikkeelle hyvissä ajoin klo 14.00 kun ensimmäisen lajin oli tarkoitus alkaa 15.30. Varsinaiseen ajomatkaan ei mennyt kuin alle puoli tuntia, mutta sitten alkoi se parkkipaikan etsintä. Koko Eläintarhan kentän lähiympäristö oli aivan tupaten täynnä autoja ja siellä missä ei ollut autoja oli siirtokehoitusmerkkejä. Lopulta jätin sitten auton rohkeasti vanhan jäähallin parkkipaikalle vaikka sielläkin oli siirtokehotusmerkit paikalla. Tälläkin parkkipaikalla oli kuitenkin paljon muitakin autoja, joten päätin ottaa riskin. Olipahan sitten jotain jännitettävää kilpailun jälkeen eli olisivatko puomit suljettuina ja olisiko auto vielä paikalla.

Ehdin kuitenkin vahvistamaan osallistumiseni hyvissä ajoin ja morjestamaan tutut paikan päällä. Olen osallistunut vastaavaan 5-otteluun kahdesti aiemmin, vuonna 2005 keräsin pisteitä 1772 ja vuonna 2006 pistesaldoni oli 1843. Vuoden 2006 jälkeen en sitten olekaan kokeillut pituutta, keihästä enkä kiekkoa. Kilpailijoita miesten sarjoissa oli 25, joten suoristusten välit tulisivat olemaan aika pitkiä. Omassa sarjassani, M45, kilpailijoita oli kolme eli Ari L., Kimmo V. ja minä. No ainakin tällä kelillä pysyi helposti lämpimänä eikä isompia lämmittelyjä kaivannut.

Ensimmäisenä lajina oli pituushyppy, joten ei muuta kuin hakemaan pituushypyn vauhdinottomerkin paikkaa. Parin juoksun jälkeen merkki oli paikallaan, siirsin sitä kuitenkin vielä jokaisen hypyn jälkeen taaksepäin kun juoksu tuntui kulkevan aina vaan paremmin. Ensimmäinen "leiskautukseni" kantoi 3,90, ei siis mikään huipputulos, mutta tulos kuitenkin ja sehän on aina ottelussa tärkeintä. Toisella hypyllä pääsin jo vähän kauemmas eli 4,07, nyt olin jo tyytyväinen kun neljän metrin raja meni puhki. Kolmas hyppyni oli mielestäni onnistunein, mutta se oli harmittavasti sentin verran yliastuttu, joten tulokseksi jäi tuo 4,07. Kimmo V. aloitti ottelun hienosti hypäten peräti 4,51 ja Ari L:kin hyppäsi upeat 4,29, joten olin ensimmäisen lajin jälkeen kolmantena.

Sovimme pidettäväksi 20 minuutin tauon ja sen jälkeen toisena lajina oli edessä keihäänheitto, josta olen aina pitänyt vaikkei kestävyysjuoksijan raameilla keppi yleensä kovin pitkälle lennäkään. Lämmittelyheittoja sain tehtyä kaksi, sen verran ruuhkaista oli etten enempää edes yrittänyt tehdä. Ensimmäinen heittoni oli jo ihan tyydyttävä kun heiton pituus oli vähän reilut 29 metriä, toinen heitto putosi lähes samaan reikään eli reilut 29 metrinen sekin. Kolmanteen heittooni yritin sitten pistää kaiken peliin ja menihän se 30 metriä rikki. Viimeinen heittoni lensi jo 32,40 metriä ja voitin oman sarjamme. Ari L. tuli toiseksi heittäen 30,61 metriä ja Kimmo V. oli kolmantena 19,28 metrin kaarella. Näin tilanne vähän tasoittui.

Taas pieni hengähdystauko ja seuraavana lajina oli vuorossa 200 metrin pikapyrähdys. Ei oikein vieläkään meikäläisen laji, mutta ihan mukava kokeilla sitäkin pitkästä aikaa. Yritin saada jalat pirteiksi tekemällä muutaman "terävän" spurtin, mutta aika löysiltä jalat silti vaikuttivat. Olihan tässä tullut jo oltua auringon paahteessa lähemmäs kolme tuntia. Välillä tuli kyllä haettua varjoakin, mutta sitä ei pahemmin ollut saatavilla. Kun oman eräni vuoro tuli, niin virittelin jopa lähtötelineitäkin paikalleen vaikka en tiedä oliko niistä oikeasti mitään hyötyä kun ei ole tullut telineistä lähtöä harjoiteltua. Voi olla, että vähintään yhtä nopeasti olisi päässyt liikkeelle ilman telineitä. Startin pamahtaessa "ampaisin" liikkeelle ja yritin pitää itseni rentona ja juosta kuitenkin mahdollisimman lujaa. Katselin kun nuoremmat kiitivät ohitseni, siinä sitä oli vauhdin hurmaa. Sanoin ennen lähtöä, että jos alittaisi edes tuon keihään tuloksen (32,40), niin voisi olla jollain tavalla tyytyväinen. No loppuaikani oli sitten 32,15 eli en mitenkään huimaa vauhtia juossut, mutta toisaalta jos tuollaiset 200 metriä pystyisi juoksemaan aina loppukirinä, niin se olisi jo ihan hyvää vauhtia. Sarjassamme tämän lajin voiton vei Ari L. ajalla 28,90 ja toiseksi nopein oli Kimmo V. ajallaan 31,91. Näin Ari L. kasvatti kokonaistilanteessa etumatkaansa.

Seuraavana tulikin sitten vuoroon itselleni karmein laji eli kiekonheitto. Se on sitten niin tekniikkalaji kuin vaan olla voi. Ehdin heittämään yhden verryttelyheiton, en sen enempää. Huomasi kyllä, että tässä kohtaa olisi kaivattu useampikin heitto ennen kuin olisi saanut kiekon edes jollain tavalla lähtemään. Ensimmäisen heiton tein vauhdillisena ja kiekko lähti väpättämään tosi pahasti ja putosi nopeasti alas, en viitsinyt edes mittauttaa tuota vaan astuin yli. Toisen heiton heitin ilman vauhtia varmistaakseni edes jonkinlaisen tuloksen, heiton pituus oli 14,82 metriä. No joo, onhan sitä tullut pidemmällekin heitettyä. Kolmannella heitolla ajattelin pistää kaiken peliin ja yrittää taas vauhdillista heittoa, mutta jälleen kiekko lähti epämääräisesti väpättäen putoamaan nopeasti alas ja lopulta pisimmäksi heitoksi jäi tuo vauhditta heitetty. Jälkeenpäin ajatellen olisi varmaan kannattanut jättää vauhdinotot kokonaan pois ja yrittää vaan vauhditta saada kiekko oikeaan asentoon jos olisi edes jonkun metrin saanut lisää pituutta. No joka tapauksessa tulos tästäkin lajista ja sijoitus sarjassamme toinen. Ari L. voitti tämänkin lajin tuloksella 18,29 ja Kimmo V. jäi kolmanneksi 14,64 metrin heitollaan. Ari L. oli näin käytännössä jo varmistanut kokonaisvoiton ellei mitään haaveria viimeisessä lajissa tapahtuisi.

Viimeisenä lajina oli vuorossa 1.500 metriä. Kilpailujen alkamisesta oli kulunut noin 4,5 tuntia ja kun se aika oli mennyt auringossa oleiluun ja eri lajien suorittamiseen, niin enää ei tuntunut virtaa riittävän. Ymmärsi taas hyvin miksi aika monella ottelijalla alkaa olla väsymystä viimeisen lajin alkaessa. Päätin lähteä juoksemaan ilman aikatavoitteita ja katsoa miten sujuu. Ryhmästämme löytyikin heti yksi juoksija, joka veti hyvää vauhtia joukkoa käytännössä alusta loppuun asti. Ihan siihen vauhtiin en rohjennut/pystynyt lähtemään, joten peesasin kolmantena meidän kolmen juoksijan ryhmässä ensimmäiset 800 metriä. Sen jälkeen ohitin yhden ja juoksin kolmannen kierroksen ryhmämme toisena. Viimeisellä kierroksella lähdin vielä takasuoralla ohittamaan edelläni ollutta kaveria ja pääsin edelle ennen viimeistä kaarretta. Loppusuoran auetessa yritin kiristää vauhtia pitääkseni hänet takanani, mutta sieltähän lähtikin salamana loppukiri, jonka veroista en muista ihan lähiaikoina nähneeni. Olin lopulta ryhmässämme kolmantena maalissa ajalla 5.08,95 . Aika oli ihan tyydyttävä päivän päätteeksi, sen verran väsynyt olo jo oli. Aika jäi kuitenkin vain reilut 3,5 sekuntia kesän parhaastani. Voitin viimeisen lajin sarjassamme, Ari L. kiri toiseksi ajalla 5.23,64 ja Kimmo V:n kohdalle osui keskeytys. Sijoitukseni oli ikäsarjassamme kolmen kilpailijan joukossa toinen pisteillä 1908, Ari L. voitti selvästi pistein 2123 ja Kimmo V. jäi kolmanneksi kokonaispistesaldon ollessa 1127.

Jäljellä oli enää yksi jännityksen hetki eli olisiko auto vielä tallella ja portit avoinna vai pitäisikö lähteä julkisilla kotiin ja noutaa sitten auto seuraavana päivänä jostain. Kaikeksi onneksi päivä päättyi onnellisesti eli pääsin omalla autolla suuntaamaan kotia kohti eikä ollut edes sakkolappua odottelemassa. Olihan tuo 5-ottelupäivä taas mukava kokemus ja kenties ensi vuonna taas uudelleen. Silloin tulee vähän helpotusta noihin heittolajeihin kun siirryn M50 -sarjaan, keihään paino putoaa 700 grammaan (nyt 800 g) ja kiekon 1,5 kiloon (nyt 2 kg).

Tätä kirjoittaessani on sunnuntai 28.7. eli on kulunut jo muutama päivää ottelusta. Kärsin ottelun jälkeen parin päivän ajan oikean nivusen lievästä kipuilusta ja muista pienistä lihassäryistä, mutta sen pahempaa ei tullut vaikka etukäteen vähän pelkäsinkin, että kuinka pahasti saan paikat hajoitettua. Ottelun jälkeisenä päivänä (keskiviikkona) kävin juoksemassa 10 kilometrin kevyen lenkin ja se sujui ihan mukavasti ilman nivusen oireilua. Torstaina juoksin sitten vähän reippaampivauhtisen (4.15/km) kympin Hanikan pururadalla ja sekin lenkki sujui mukavasti. Perjantaina juoksin taas kevyemmin reilun kympin lenkin ja lauantaina n. 12 kilometriä kevyesti. Tänään sunnuntainakin kävin Hanikassa juoksemassa 10 kilometrin kevyen lenkin, joka myös sujui yllättävän hyvin vaikka eiliset veljentyttären hääjuhlat venyivätkin pitkälle sunnuntain puolelle. Huomenna olisi vielä tarkoitus käydä tekemässä 20 kilometrin lenkki ennen lomareissua. 

Seuraava kilpailuni onkin sitten aikaisintaan  Orimattilassa 10.8. juostava 3.000 metrin kilpailu, jolloin voisi yrittää parantaa tämän kesän tulostani tuolla matkalla. Sitä ennen matkaamme viikoksi Zakinthosin saarelle Kreikkaan nauttimaan lämmöstä ja kirkkaista uimavesistä. Yritän sielläkin edes vähän harjoitella vaikka päivälämpötilat ovatkin reilusti yli 30 asteen.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Pm-kisat 2.-3.7. Veikkolassa, Kirkkonummella


Palauduin Norjan reissulta maanantaina 1.7. illalla ja kisaputki jatkui jo heti seuraavana päivänä yleisen sarjan piirinmestaruuskilpailujen merkeissä, jotka pidettiin Kirkkonummella, Veikkolan urheilukentällä. Olin ilmoittautunut tiistain 5.000 metrin juoksuun ja keskiviikon 1.500 metrin juoksuun mukaan. Palautumisaika edellisestä kilpailustani, Norjassa sunnuntaina juostusta PM-kisojen 10.000 metrin kisasta, jäi todella lyhyeksi ja siitä johtuen en kovin paljon näiltä kilpailuilta odottanut.

Tiistaina 2.7. paistoi välillä aurinko ja välillä satoi vähän vettäkin kilpailun starttia odotellessa. Ennen starttia tein kevyen parin kilometrin verryttelylenkin yrittäen saada jalkani hereille. Ajatuksissani oli pystyä juoksemaan vähintäänkin parempi aika kuin Norjan kisoissa. Juoksijoita oli mukana 14 eli ei ihan yksin ainakaan tarvinnut lähteä rataa kiertämään. Juoksun aikana oli todella hyvä keli, puolipilvistä ja lämpöä tuollaiset 19 astetta.

Startin tapahduttua pyrin saamaan heti tasaisen vauhdin päälle ja kun kärkikään ei rynnännyt ihan hurjaa vauhtia liikkeelle, niin omakin vauhti pysyi jotenkin aisoissa. Otin oman paikkani jonossa toiseksi viimeisenä ja ajattelin katsoa miltä vauhti alkaa tuntumaan. Kun ensimmäisen kilometrin väliaikani oli 3.33,4 ja juoksu tuntui kohtuullisen hyvältä, niin siitä oli hyvä jatkaa. Nostin toisen kilometrin alkupuolella sijoitustani yhdellä ja pääsin Ismo Y:n peesiin. Toinen kilometrikin meni aika hyvää vauhtia (3.35,4) ja pysyttelin tiukasti Ismon peesissä vaikka Ismo tarjosikin välillä vetovuoroa minulle. Hihkaisin vain etten pysty ja jatkoin peesaamista. Kolmannella kilometrillä vauhti jo vähän hiipui, mutta kilometri meni kuitenkin vielä kohtuullista vauhtia (3.41,2). Tämän jälkeen alkoivat omat vaikeuteni ja vaikka miten yritin roikkua Ismon perässä, niin hiukan tuota välimatkaa pääsi väkisinkin kertymään. Neljännen kilometri aika, 3.47,0, kertoi selvästä väsymisestä. Viimeisen kilometrin aikana yritin vaan pitää jonkinlaista vauhtia päällä ja viimeisellä kierroksella sain kirinkin aikaiseksi niin, että viimeinen kilometri taittui taas vähän edellistä nopeammin (3.41,8). Loppuajaksi tuli 18.18,82 eli pystyin tällä juoksulla taas nousemaan tämän vuoden tasolleni parantaen Norjassa pettymyksen tuottaneen juoksun aikaani puoli minuuttia enkä jäänyt kesän parhaastanikaan kuin reilun sekunnin verran. Ismo Y:stä jäin lopulta vajaat viisi sekunttia eli juuri tuon neljännen hitaamman kilometrin aiheuttaman eron verran. Fiilikset olivat juoksun jälkeen taas aika hyvät ja ajattelin, että tänä vuonna olisi vielä mahdollista alittaa 18 minuutin raja.

Keskiviikkona 3.7. olikin sitten tiukka 1.500 metriä vuorossa. Jalat tuntuivat ennen juoksua todella tönköiltä vaikka yritin niitä vielä pienellä verryttelyllä saadakin heräämään. Lämpötila oli 22 astetta ja aurinko paistoi eli todella erinomainen keli näin lyhyelle matkalle. Juoksijoita oli kaikkiaan 25 ja niinpä järjestäjä sitten pisti meidät kahteen erään. Eräjako oli kyllä jotenkin täysin käsittämätön, mutta minkäs teet. Juokset siinä erässä mihin sinut pistetään. Olin siis mukana ensimmäisessä 10 juoksijan erässä ja yritin taas löytää itselleni sopivan matkavauhdin. Meitä oli käytännössä kaksi yli 5 minuutin juoksijaa, Jari P. ja minä, niinpä päätin yrittää pysytellä Jarin vauhdissa mukana.

Vauhti tuntui alusta alkaen turhan kovalta, mutta en halunnut kuitenkaan heti jättäytyä liikaa jälkeen, joten ensimmäisen 500 metrin väliaikani oli 1.37,9 (tuolla vauhdilla mentäisiin reippaasti alle 5 minuutin). Tämän jälkeen vauhti vähän tasaantui, mutta siitä huolimatta jaloissa tuntui painavan jo aivan liikaa. Kilometrin väliaikani oli 3.22,8 (toinen 500 m 1.44,9), pysyin tässä vaiheessa edelleen Jari P:n peesissä vaikkei se enää helppoa ollutkaan. Ja vieläkin olisi mahdollista hyvällä lopulla alittaa 5 minuuttia. Nyt ei ollut kuitenkaan sellainen päivä, että jalat olisivat minua alle 5 minuutin vieneet. Loppu oli itselläni todella vaikeaa ja viimeisen kierroksen alkaessa edellä menevän Jarin selkä pakeni väkisinkin ja vaikka miten yritin lopussa vielä kiristää, niin vauhtini ei lisääntynyt. Loppusuoralla tuntui ennemminkin siltä, että matka ei etene millään. Pääsin kuitenkin maaliin asti loppuajalla 5.05,35 (viimeinen 500 metriä vei 1.42,5 eli olin sittenkin pystynyt vähän kiristämään) ja jäin Jari P:lle reilut 2 sekunttia ja sen lisäksi tein lopulta kesän parhaan tulokseni tällä matkalla parantaen aikaisemmin Vihdissä juoksemaani aikaa 0,5 sekunnilla. Sijoitukseni tässä erässä oli viimeinen eli 10. Toisessa erässä 14 juoksijaa alitti aikani, joten lopputuloksissa sijoitukseni oli 24. Eiköhän 5 minuutin raja tänä vuonna vielä alitu kunhan pääsen tätäkin matkaa tuorein jaloin juoksemaan.

Nyt on tiukka kilpailuputki (4 kilpailua 6 päivässä) hoidettu kohtuullisen kunniallisesti loppuun asti ja kun seuraaviin kilpailuihini on aikaa pari viikkoa, niin sinä aikana ajattelin ehtiä välillä harjoittelemaan kunnolla ja katsoa sitten miten 5.000 metriä Vihdissä kulkee 18.7.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Ratakausi avattu

Kauan odotettu ratakausi tuli vihdoin avattua lauantaina 25.5. TUL:n avoimissa mestaruuskilpailuissa, jotka kisailtiin Eläintarhan kentällä, Helsingissä. Tosin päivä olisi voinut alkaa vähän paremmin eli heräsin perjantain-lauantain välisenä yönä todella kovaan korvakipuun ja otin pari buranaa lääkkeeksi. Se onneksi auttoi ja sain uudelleen nukuttua.

Minulla oli avauskisassa kilpailumatkana 5.000 metrin juoksu, jolle oli ilmoittautunut 10 juoksijaa. Jo osallistujalistaa lukiessani totesin vauhdin olevan kovaa ja päätinkin lähteä juoksemaan omaa vauhtiani etten kuukahtaisi kesken matkan.
 
Lähdin reipasta, noin 3.35 kilometrivauhtia liikeelle ja kahteen kilometriin tulin noin 7.10 ajassa. Vielä kolmen kilometrin kohdalla olin aika lähellä edellä menevän selkää, mutta sitten kaveri valitettavasti keskeytti ja jäin juoksemaan käytännössä yksin (toiset olivat jo kaukana edellä). Tämän jälkeen alkoi vauhti väkisinkin hiljalleen hiipua, mutta pystyin kuitenkin ottamaan hyvän 200 metrin loppukirin ja loppuaikani oli 18.17,11. Keskivauhdiksi tuosta tulee niukasti alle 3.40 eli ihan kohtuullinen kauden avausjuoksu. Samaa vauhtia kun jaksaisi tuplamatkan, niin voisi olla tyytyväinen. Sijoitukseni oli odotettu eli 9. sija. Viime vuonna pystyin parhaimmillani vastaavalla matkalla aikaan 18.56, joten suunta tuntuu olevan taas oikea ja vauhti kiihtyy hiljalleen.
 
Sunnuntaina 26.5. suuntasin sitten Nummelan kentälle Vihtiin, jossa oli vuorossa veteraanien kansalliset kisat ja matkana 1.500 metriä. Omassa sarjassani, M45, oli mukana 5 osallistujaa. Samassa lähdössä juoksijoita oli mukana eri sarjoissa yhteensä 11, joten erilaista vauhtia oli tiedossa.  Alkuverryttelyn aikana jalat tuntuivat jotenkin oudon voimattomilta eikä olo oikein parantunut avausvetojenkaan avulla.
 
Startin tapahduttua pääsin hyvään 4-5 juoksijan ryhmään mukaan ja päätin roikkua peesissä mahdollisuuksieni mukaan. Juoksu sujui kohtuullisen hyvin reiluun kilometriin asti, mutta viimeinen kierros oli sitten jo todella vaikea. Kiristä ei tullut mitään ja menetin yhden sijan viimeisen kierroksen aikana. Hyviä kirittäjiä olisi ollut lähituntumassa, mutta tällä kertaa ei voinut muiden vauhdille mitään. Sijoituin omassa sarjassani neljänneksi ja koko joukossa 7. Loppuaikaani, 5.05,89, en ihan tyytyväinen ollut vaikka tuollakin matkalla pystyin viime vuoden parasta aikaani (5.08) parantamaan.
 
Sunnuntai-iltana tein päätöksen mennä seuraavana aamuna lääkärille näyttämään korvaani. Alun perin tarkoitus oli juosta vielä maanantaina 10.000 metrin kisa Vantaalla, mutta lääkärikäynnin jälkeen se jäi tekemättä. Diagnoosina oli akuutti märkivä sisäkorvan tulehdus ja neljän päivän juoksukielto sekä 10 päivän antibioottikuuri. En tiedä minkä verran tuolla tulehduksella oli vaikutusta viikonlopun kisoihin, mutta tuskin siitä ainakaan apua oli. Aika pahalta tuntui kun joutuu tässä vaiheessa kautta pitämään harjoittelutaukoa ja varsinkin tuollaisen vaivan takia, joka ei mitenkään johdu edes juoksemisesta.
 
Otin viikon hyvinkin rauhallisesti ja seuraavat juoksuaskeleet tuli otettua vasta 2.6. sunnuntaina, jolloin osallistuin Vantaan Hiekkaharjussa pidettäviin veteraanien Aktia-kilpailuihin. Matkana tällä kertaa 3.000 metriä ja osallistujia omassa sarjassani neljä ja samassa lähdössä 21! Hienoa, että oli noin paljon juoksijoita mukana. Sunnuntaina helli todellinen helle varjolämpötilan ollessa 28 astetta ja vauhtia rauhoittamassa kohtuullinen tuuli, joka puhalsi vastaan loppusuoralla. Eipä tuo juoksu taaskaan hyvältä tuntunut kun varovasti verryttelin, lämmitellä ei tosiaankaan tällä kertaa tarvinnut. Ajattelin, että jos 11 minuutin raja alittuu niin voin olla tyytyväinen.
 
Juoksu lähti yllättävän hyvin liikkeelle ja kilometriin tulin 3.29 ajassa. Toisen peesissä oli hyvä juosta. Toinen kilometri olikin sitten jo jonkun verran hitaampi (3.38) kahden kilometrin väliajan ollessa 7.07 ja edellä menevä selkä karkaa väkisinkin. Viimeiseen kilometriin tuli tuhlattu aikaa sitten enemmänkin, loppuaika oli 10.48,26 eli viimeinen kilometri vei jo 3.41! No 11 minuuttia tuli alitettua ja samalla viime vuoden paras aikakin (10.55) alittui muutamalla sekunnilla. Loppukiristä ei voi edes puhua, sen verran puhti oli poissa. Sijoitukseni oli omassa sarjassani 3. ja koko porukassa 9. Kun sitten juoksun jälkeen mietin juoksun aikana vallinneita olosuhteita, viikon juoksemattomuutta ja antibioottikuuria niin voin olla tulokseen tyytyväinen.
 
Tämä oli viimeinen ratajuoksuni ennen Norjassa pidettäviä PM-kilpailuja, muuten en olisi edes startannut. Nyt täytyy suunnitella viimeisen vajaan neljän viikon harjoitukset uusiksi ja katsoa mihin Norjassa pystyn. Kaikkea ei ole vielä menetetty.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Veteraanien SM-hallikisat 2.-3.3.2013



Tämän Teneriffan juoksuleirin jälkeisen viikon otin juoksurintamalla tosi rauhallisesti, tein tiistaina puolen tunnin lenkin ja torstaina kävin Esport –areenalla kokeilemassa muutaman 200 metrin vedon avulla miltä vauhdikkaampi juoksu tuntuu ja kuinka tukossa olen. No eivät nuo vedot huonostikaan menneet, mutta vähän tukkoista kuitenkin. Viikonloppuna 2.-3.3. oli edessä Veteraanien SM-hallikisat Helsingin Liikuntamyllyssä ja olin ilmoittautunut 1.500 metrille ja 3.000 metrille, jälkimmäisen matkan ollessa minulle ehdottomasti parempi.

Lauantaina olin aika jännittynyt ennen 1.500 metrin kilpailua, tavoitteeksi olin asettanut viime kesänä juoksemani ajan (5.08) alittamisen. Juoksu lähti liikkeelle sikäli hyvin, että kärkikään ei lähtenyt minulle älytöntä vauhtia vaan aika tasaista n. 5 minuutin vauhtia liikkeelle. Siinä vauhdissa minäkin pysyin aika helposti. Meitä juoksi 7 kaveria peräkkäin tasaisena jonona kunnes kilometrin jälkeen kärki lähti vähän kiihdyttämään vauhtia ja siihen minä en pystynyt vastaamaan. Päätin juosta loppuun asti oman juoksuni ja pyrkiä pitämään vauhdin tasaisena ja lopuksi sitten kiristämään jos vaan yhtään olisi varaa siihen. Yritin jonkinlaista 200 metrin loppukiriäkin, mutta tuntui, ettei vauhti silti kiihtynyt yhtään. Olin maalissa lopulta viimeinen eli 7. ja loppuaikani oli 5.02,79 eli olin alittanut tavoitteeni reilusti ja olinkin juoksuuni tyytyväinen. Kun katselin sitten jälkeenpäin syketietojani, niin huomasin maksimisykkeeni olleen vain 177 (normaalisti se on välillä 185 – 188). Ehkä kroppa oli sittenkin vähän jumissa Teneriffan jäljiltä.

Sunnuntain 3.000 metrille olin alun perin ajatellut tavoitteeksi 11 minuutin alittamisen, mutta hyvin menneen 1.500 metrin jälkeen asetin uuden tavoitteen, joka oli viime kesän 10.54 –ajan parantamisen. Sunnuntaina en enää jännittänyt juoksua vaan pystyin odottamaan lähtöä rennoin mielin, sen verran hyvältä juoksu lauantaina oli tuntunut. 

Meitä lähti matkaan tällä kertaa 6 juoksijaa ja heti lähdön tapahduttua kaksi kaveria lähti omille teilleen ja yksi jäi selkeästi jälkeen, jolloin meitä oli 3 yhdessä ryhmässä juoksemassa. Tässä ryhmässä alkuvauhti oli alle 10.30 –loppuaikaan menevässä vauhdissa, mutta päätin kuitenkin yrittää pysyä siinä mukana niin pitkään kuin pystyn. Puolimatkan paikkeilla toisena ollut juoksija keskeytti ja olinkin yllättäen mukana ryhmässä, jossa taisteltiin sijoista 2-4. 

Kahden kilometrin väliaika oli n. 6.57 ja kolmen ryhmämme oli edelleenkin edennyt tasaista vauhtia ja tämä vauhti alkoi olla itselleni vähän liikaa. Aloin jäämään tasaisesti edelläni juoksevasta kaksikosta ja lopulta päädyin neljänneksi. Loppuaikani oli 10.38,81 eli huomattavasti parempi mitä olin odottanut. Jäin lopulta hopeasta 12 ja pronssista 11 sekuntia. Maksimisykkeeni oli tällä kertaa 180 eli se nousi jo vähän paremmin kuin launtaina, mutta ei ollut vieläkään ihan normaalilla tasollaan.

Tästä on nyt hyvä jatkaa harjoittelua kohti kesän kisoja tavoitteena taas parantaa nyt juostuja aikoja. Lopullisena tavoitteena minulla on ensi vuonna (2014) juostavat Veteraanien SM-kisat, jolloin olen siirtynyt uuteen sarjaan (M50), ja henkilökohtaisen mitalin voittaminen niissä kisoissa.