Tuntuu siltä, että Turengin puolimaratonilta (8.9.) oli todella pitkä matka Pääkaupunkijuoksun puolikkaalle. Toivuin Turengin kisasta kohtuullisen hyvin ja kävin kisan jälkeisenä tiistaina vihdoin tutkituttamassa tuon oikean etureiden pahkuran, joka on ollut siinä koko kesän ajan. Hieroja siitä huomautti ja kysyi, että olenko näyttänyt sitä lääkärille. Totesin, että en ole koska kuvittelin sen olevan vaan jumissa olevaa reisilihasta. Hierojan mukaan siitä ei ole kyse, joten sen jälkeen alkoi pyörimään kaikenlaisia ikäviä ajatuksia mielessäni.
Lääkäri tutki pahkuraa magneettikuvauksella ja totesi sen olevan pienen kananmunan kokoinen eli 4x3x2 cm kooltaan. Pahkura sijaitsee "mukavasti" tuolla etureisilihaksen kiinnitymiskohdassa muljuen. Se tuntuu varsinkin ylämäkiä juostessa todella ikävältä. Magneettikuvauksen jälkeen pahkurasta otettiin vielä koepala, jonka tuloksia jäin jännittyneenä odottamaan. Lääkäri kyllä kertoi, että todennäköisesti kyse on rasvapatista eikä syytä suurempaan huoleen pitäisi olla. Meikäläisen aikaisemmat vaivat huomioon ottaen kyse ei voi olla noin yksinkertaisesta asiasta, mutta kun sain vihdoin koetulokset niin rasvapatista tosiaankin on kyse. Sen voisi leikata pois, mutta kun se on majoittunut sen verran syvälle niin tiedossa olisi kohtuullisen pitkä juoksutauko. Tässä vaiheessa patti jääköön seurantaan ja jos se alkaa vielä tuosta kasvamaan, niin mietitään sitten puukotusta.
No se tällä kertaa noista vaivoista. Turengin kisan jälkeisen maanantain pidin juoksutaukoa ja tiistaina tuli vielä toinen lepopäivä lääkärin määräyksestä. Keskiviikkona pääsin taas tositoimiin eli juoksemisen pariin. Kävin tekemässä kevyen viiden kilometrin lenkin näin alkajaisiksi. Torstaina oli firmamme asiakaspäivä, joka kesti myöhään iltaan ja lenkki jäi silloin kokonaan väliin. Perjantaina kipaisin reilun kympin lenkin Espoon rantaraitilla ja juoksuhan maittoi hyvältä. Lauantaina juoksin hyvin tutuksi tulleella Hanikan pururadalla 15 kilometriä ja sunnuntain pitkän lenkin suuntasin rantaraittia pitkin Haukilahteen ja takaisin. Matkaa tuolla lenkillä kertyi reilut 20 kilometriä.
Uusi viikko alkoi maanantaisella lepopäivällä, tiistaina vuorossa oli kympin lenkki Suvisaariston suuntaan. Sen juoksin reippaammin tuollaisella 4,5 minuutin km-vauhdilla. Keskiviikkona ja torstaina oli taas kaikenlaista muuta menoa, mutta perjantaina juoksin sitten taas vauhdikkaamman reilun 11 kilometrin lenkin 4.20 km-vauhdilla. Lauantainakin jäi lenkki väliin muiden kiireiden takia. Sunnuntaina juoksin taas totutun pitkän lenkin Haukilahteen ja takaisin.
Tämän jälkeen alkoikin viimeinen viikko ennen juoksutaukoa. Pidin taas maanantaina lepopäivän ja tiistaina juoksin jonkun verran kovempaa Hanikassa eli 7,5 kilometriä 4.10 km-vauhdilla. Juoksu tuntui tosi helpolta ja fiilis oli korkealla. Keskiviikkona palauttelin reilun kympin lenkin verran rantaraitilla juosten. Torstain ja perjantain lepäilin ja lauantaina kävin herättelemässä jalkoja kevyellä 7 kilometrin lenkillä, jonka tein Suvisaaristoon päin. Sunnuntaina olikin sitten vuorossa kauden päätöskisa eli Pääkaupunkijuoksun puolimaraton.
Sunnuntai valkeni kuulaana ja raikkaana, lämpötila oli reilusti kymmenen asteen alapuolella eli kaiken kaikkiaan loistava juoksusää. Lähdin hyvissä ajoin Pirkkolaan, jossa kilpailukeskus sijaitsi. Joidenkin tuttujen kanssa tuli vaihdettua kuulumisia ennen starttia, joka oli 13.15. Juoksijoita oli ilmoittautunut puolimaratonille reilut 850 ja omaan sarjaani, M45, 68 kilpailijaa. Lähdössä hain itselleni hyvän paikan läheltä eturiviä välttääkseni alkuruuhkan, joka tuolla aina on kun iso joukko lähtee liikkeelle. Startin tapahtuessa pääsin hyvin liikkeelle ja yritin hakea rentoa vauhtia odotellen mielenkiinnolla ensimmäistä kilometrimerkkiä. Sehän tulikin yllättävän nopeasti vastaan kelloni näyttäessä aikaa 3.36! Eihän se voinut olla totta koska en lähtenyt mielestäni mitenkään täysillä liikkeelle. Kahden kilometrin väliaika oli 7.45 eli vieläkin hurjan tuntuista vauhtia ja niin helppoa? Taisivat ensimmäiset km-merkit olla "hiukan" pielessä. Ensimmäiset viisi kilometriä sujuivat helpon oloisesti aikaan 20.07. Yritin pitää tasaista vauhtia ja olla välittämättä liikaa noista km-merkeistä, joiden paikkansapitävyyttä voi hyvällä syyllä epäillä. Esim. 7. kilometri meni niiden mukaan aikaan 3.52 ja 8. kilometriin kului aikaa 4.30, seitsemännellä oli sekä ylä- että alamäkeä ja kahdeksas oli täysin tasaista maastoa. Ei vauhtini noin paljon sentään vaihtele.
Kympin kohtaan saavuin ajassa 41.16 eli vitonen aikaan 21.09. Vauhti oli jo jonkin verran hiipunut, mutta ei vielä huolestuttavasti. Tämän jälkeen alkoivat vaikeudet, jotka olivat ehkä enemmän päässä kuin jaloissa. En jostain syystä jaksanut pusertaa viimeiseen asti ja sitähän näillä matkoilla tarvittaisiin. Iski jonkinlainen mukavuudenhalu ja sellainen olo, että jos nyt jotenkin juoksen tämän maaliin asti ja sen jälkeen pääsen joksikin aikaa lepäämään juoksemisesta. Olen viimeiset vuoden ja 9 kuukautta panostanut aika paljon tähän juoksemiseen enkä ole pitänyt kunnon taukoa missään vaiheessa. Ja nyt tuli se hetki jolloin alkoi riittää. En muista onko kohdalleni sattunut aikaisemmin vastaavaa fiilistä, mutta nyt se iski todella rankasti vastaan.
15 kilometriin tulin aikaan 1.02.40 eli edellinen vitonen oli vienyt aikaa 21.24. Eli edelleen pientä hidastumista tuossa vauhdissani oli, mutta ei vielä mitenkään huolestuttavaa. Loppu olikin sitten jotenkin tuskaista menoa ja kahteenkymppiin tullessani aikaa oli vierähtänyt jo 1.25.18. Vitoseen oli nyt mennyt aikaa jo 22.38. Jossain vaiheessa olin todennut mielessäni, että taisi tällä kertaa jäädä 1,5 tunnin raja alittamatta, mutta siitä huolimatta en oikein jaksanut tsempata lisää vauhtia. Veto oli poissa ja raahustin vain kohti maalia. Lopussa yritin vielä vähän kiristää, mutta ei vaan oikein jaksanut. Maaliin saavuin vihdoin nettoajassa 1.30.13. Aika oli suuri pettymys, mutta toisaalta olin maalissa myös helpottunut. Niin väsynyt olin siinä vaiheessa ehkä enemmänkin henkisesti kuin fyysisesti. Sarjassani M45 sijoituin lopulta kuitenkin yllättäen kolmanneksi ja se lämmitti sentään vähän mieltäni. Keskisykkeeni juoksussa oli vain 168 ja maksimi oli ollut 175 eli noidenkin perusteella suoritukseni oli jäänyt viitisen pykälää alle normaalin tasoni.
Nyt on aika pitää taukoa juoksemisesta ja kerätä henkisiä voimia, jotta jaksaisi aloittaa taas uudestaan kunnon harjoittelun kohti ensi vuoden kilpailuja. Palaan juoksun pariin todennäköisesti marraskuun alkupuolella ellei mitään ihmeellistä satu. Todennäköisesti käyn lokakuun aikanakin aina silloin tällöin lenkillä, mutta ilmaan päämäärää.