tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuositilinpäätös 2013

Ajattelin, että olisi hyvä tehdä lyhyt tilinpäätös vuodesta 2013 ja samalla muistuttaa myös itselleni mitä tulikaan tehtyä.

Juoksemisen osalta vuosi lähti reippaasti liikkeelle kun pidiin helmikuussa kahden viikon juoksuleirin Teneriffalla. Silloin sai nauttia auringosta ja lämpimistä, reilun 20 asteen keleistä päivittäin. Kahden viikon aikana kertyi juoksukilometrejä mittariin 250. Viikko Teneriffalta tulon jälkeen olikin vuorossa talven ainoat hallikisani eli veteraanien SM-hallit, jotka pidettiin Helsingin Liikuntamyllyssä. Lauantaina 2.3. juostulla 1.500 metrillä sijoitukseni oli 7. ja aikani 5.02,79. Sunnuntaina oli vuorossa 3.000 metrin kisa ja siinä sijoitukseni oli harmittavasti 4. loppuaikani ollessa 10.38,81. Näin jälkeenpäin katsottuna juoksut olivat erittäin onnistuneet enkä kyennyt kesäkaudella enää vastaaviin aikoihin.

Seuraavat varsinaiset kilpailut olivat pm-maastot Hakunilassa toukokuussa, jossa juoksin Helsingin Jyryn joukkueessa saavuttaen yleisessä sarjassa pm-pronssia. Toukokuun lopulla samassa paikassa juostiin veteraanien SM-maastot, paransin siinä omaa aikaani minuutin verran pm-maastoihin verrattuna. Pääsin mukaan Helsingin Jyryn 30-vuotiaitten joukkueeseen ja saavutuksena oli SM-kultaa.

Tästä kisakausi jatkui radalla ja kesäkuun viimeisenä viikonloppuna olin kilpailemassa veteraanien PM-kisoissa, jotka pidettiin Norjan Mossissa. Perjantaina 28.6. matkana oli 5.000 metriä, jolla sijoituin sarjassani kolmanneksi. Sunnuntaina juostavana oli 25 ratakierrosta eli 10.000 metriä. Juoksu sujui itseltäni huomattavasti paremmin kuin perjantaina ja lopputuloksissa olin 2.

Kesän parhaat tulokseni olivat:
  • 1.500 metriä 5.05,35 Kirkkonummella (3.7.)
  • 3.000 metriä 10.44,28 Orimattilassa (10.8.)
  • 5.000 metriä 18.03,0h Nummelassa (18.7.)
  • 10.000 metriä 37.42,31 Eläintarhassa, Helsingissä (5.9.)
  • Puolimaraton 1.29.35 Turengissa (8.9.)
Ja sijoitusmielessä:
  • pm-maastot, joukkuekilpailun pronssia
  • veteraanien SM-maastot, M30 -sarjassa joukkuekilpailun kultaa
  • veteraanien PM-kisat, 5.000 metriä pronssia
  • veteraanien PM-kisat, 10.000 metriä hopeaa
Syyskuun lopussa oli sellainen olo, että nyt riittää juokseminen. Aloitin totaalisen tauon ja siinä sivussa kävin nenäleikkauksessa, jonka jälkiseurauksena koin runsaan verenvuodon ja veriarvojen romahtamisen. Olen loppuvuoden aikana käynyt silloin tällöin lenkillä, mutta en ole saanut sellaista kunnon motivaatiota, että olisin jaksanut oikeasti harjoitella. Olen jopa pohtinut koko juoksemisen lopettamista mm. polvivaivoihin vedoten, mutta niin vaan olen kuitenkin tätä juoksemista edelleen yrittänyt jatkaa. Ei se lopettaminen sittenkään ole ihan helppoa.

Juoksukilometrejä kertyi vuoden 2013 aikana 2.189,6 ja kokonaiskilometrit 19.3.2003 alkaen, jolloin aloitin juoksuharrastukseni uudelleen, ovat 16.940,7 km.

Mitä muuta sitten tuli tänä vuonna tehtyä? Aika monenlaista, alla parhaita paloja vuodesta 2013:
  • Mieleen painuneita matkoja, kuten toukokuun lomamatka Roomaan, kesäkuun kalastusreissu Kairijoelle, kesäkuun kisamatka Norjaan, elokuun lomamatka Zakinthosille, syyskuun työmatka Wieniin ja lokakuun kalastusreissu Lokalahdelle.
  • Tuli myös juhlittua heinäkuussa kaksissa häissä, jotka olivat täysin erilaiset ja parit 50 -vuotisjuhlat ja yhdet 60 -vuotispäivät ja vielä yhdet 70 -vuotispäivätkin mahtuivat menneeseen vuoteen.
  • Kulttuuria tuli harrastettua sen eri muodoissaan ainakin Teatteriravintola Albergassa tammikuussa, Teekkarispekseissä Aleksanterin teatterissa  huhtikuussa, oopperassa lokakuussa, Polyteknikkojen kuoron joulukonsertissa Paavalin kirkossa ja Tapiolan kuoron joulukonsertissa Espoon Tuomiokirkossa.
  • Lisäksi vuoteen mahtui oman urheilemisen lisäksi muodostelmaluistelukisojen seuraamista katsomosta käsin ainakin tammikuussa Jyväskylässä, maaliskuussa Helsingissä ja Vantaalla sekä marraskuussa Espoossa.
  • Joulukuun alussa tuli täyteen 5 vuotta saman yrityksen palveluksessa, se lienee IT-alan myyntitehtävissä kohtuullinen saavutus. Erilaisia koulutuksiakin on tullut käytyä: suoritin ITIL Foundation -sertifikaatin syyskuussa, Sure Step Proficiensy Assessment -sertifikaatin marraskuussa ja Saaristolaivuri -tutkinnon joulukuussa.
  • Vuoden aikana minut valittiin YAMK -toimikunnan varapuheenjohtajaksi kaudelle 2013-2014 ja Espoonlahden Demareiden johtokuntaan ja TSL:n Espoon ja Kauniaisten opintojärjestön kokousedustajaksi vuodelle 2014. Vaaleissa minut valittiin myös jatkamaan yrityksessämme työsuojeluvaltuutetun tehtävään seuraavalle kaksivuotiskaudelle (2014-2015).

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti