Vuositilinpäätös 2013

Ajattelin, että olisi hyvä tehdä lyhyt tilinpäätös vuodesta 2013 ja samalla muistuttaa myös itselleni mitä tulikaan tehtyä.

Juoksemisen osalta vuosi lähti reippaasti liikkeelle kun pidiin helmikuussa kahden viikon juoksuleirin Teneriffalla. Silloin sai nauttia auringosta ja lämpimistä, reilun 20 asteen keleistä päivittäin. Kahden viikon aikana kertyi juoksukilometrejä mittariin 250. Viikko Teneriffalta tulon jälkeen olikin vuorossa talven ainoat hallikisani eli veteraanien SM-hallit, jotka pidettiin Helsingin Liikuntamyllyssä. Lauantaina 2.3. juostulla 1.500 metrillä sijoitukseni oli 7. ja aikani 5.02,79. Sunnuntaina oli vuorossa 3.000 metrin kisa ja siinä sijoitukseni oli harmittavasti 4. loppuaikani ollessa 10.38,81. Näin jälkeenpäin katsottuna juoksut olivat erittäin onnistuneet enkä kyennyt kesäkaudella enää vastaaviin aikoihin.

Seuraavat varsinaiset kilpailut olivat pm-maastot Hakunilassa toukokuussa, jossa juoksin Helsingin Jyryn joukkueessa saavuttaen yleisessä sarjassa pm-pronssia. Toukokuun lopulla samassa paikassa juostiin veteraanien SM-maastot, paransin siinä omaa aikaani minuutin verran pm-maastoihin verrattuna. Pääsin mukaan Helsingin Jyryn 30-vuotiaitten joukkueeseen ja saavutuksena oli SM-kultaa.

Tästä kisakausi jatkui radalla ja kesäkuun viimeisenä viikonloppuna olin kilpailemassa veteraanien PM-kisoissa, jotka pidettiin Norjan Mossissa. Perjantaina 28.6. matkana oli 5.000 metriä, jolla sijoituin sarjassani kolmanneksi. Sunnuntaina juostavana oli 25 ratakierrosta eli 10.000 metriä. Juoksu sujui itseltäni huomattavasti paremmin kuin perjantaina ja lopputuloksissa olin 2.

Kesän parhaat tulokseni olivat:

• 1.500 metriä 5.05,35 Kirkkonummella (3.7.)
• 3.000 metriä 10.44,28 Orimattilassa (10.8.)
• 5.000 metriä 18.03,0h Nummelassa (18.7.)
• 10.000 metriä 37.42,31 Eläintarhassa, Helsingissä (5.9.)
• Puolimaraton 1.29.35 Turengissa (8.9.)

Ja sijoitusmielessä:

• pm-maastot, joukkuekilpailun pronssia
• veteraanien SM-maastot, M30 -sarjassa joukkuekilpailun kultaa
• veteraanien PM-kisat, 5.000 metriä pronssia
• veteraanien PM-kisat, 10.000 metriä hopeaa

Syyskuun lopussa oli sellainen olo, että nyt riittää juokseminen. Aloitin totaalisen tauon ja siinä sivussa kävin nenäleikkauksessa, jonka jälkiseurauksena koin runsaan verenvuodon ja veriarvojen romahtamisen. Olen loppuvuoden aikana käynyt silloin tällöin lenkillä, mutta en ole saanut sellaista kunnon motivaatiota, että olisin jaksanut oikeasti harjoitella. Olen jopa pohtinut koko juoksemisen lopettamista mm. polvivaivoihin vedoten, mutta niin vaan olen kuitenkin tätä juoksemista edelleen yrittänyt jatkaa. Ei se lopettaminen sittenkään ole ihan helppoa.

Juoksukilometrejä kertyi vuoden 2013 aikana 2.189,6 ja kokonaiskilometrit 19.3.2003 alkaen, jolloin aloitin juoksuharrastukseni uudelleen, ovat 16.940,7 km.

Mitä muuta sitten tuli tänä vuonna tehtyä? Aika monenlaista, alla parhaita paloja vuodesta 2013:

• Mieleen painuneita matkoja, kuten toukokuun lomamatka Roomaan, kesäkuun kalastusreissu Kairijoelle, kesäkuun kisamatka Norjaan, elokuun lomamatka Zakinthosille, syyskuun työmatka Wieniin ja lokakuun kalastusreissu Lokalahdelle.
• Tuli myös juhlittua heinäkuussa kaksissa häissä, jotka olivat täysin erilaiset ja parit 50 -vuotisjuhlat ja yhdet 60 -vuotispäivät ja vielä yhdet 70 -vuotispäivätkin mahtuivat menneeseen vuoteen.
• Kulttuuria tuli harrastettua sen eri muodoissaan ainakin Teatteriravintola Albergassa tammikuussa, Teekkarispekseissä Aleksanterin teatterissa  huhtikuussa, oopperassa lokakuussa, Polyteknikkojen kuoron joulukonsertissa Paavalin kirkossa ja Tapiolan kuoron joulukonsertissa Espoon Tuomiokirkossa.
• Lisäksi vuoteen mahtui oman urheilemisen lisäksi muodostelmaluistelukisojen seuraamista katsomosta käsin ainakin tammikuussa Jyväskylässä, maaliskuussa Helsingissä ja Vantaalla sekä marraskuussa Espoossa.
• Joulukuun alussa tuli täyteen 5 vuotta saman yrityksen palveluksessa, se lienee IT-alan myyntitehtävissä kohtuullinen saavutus. Erilaisia koulutuksiakin on tullut käytyä: suoritin ITIL Foundation -sertifikaatin syyskuussa, Sure Step Proficiensy Assessment -sertifikaatin marraskuussa ja Saaristolaivuri -tutkinnon joulukuussa.
• Vuoden aikana minut valittiin YAMK -toimikunnan varapuheenjohtajaksi kaudelle 2013-2014 ja Espoonlahden Demareiden johtokuntaan ja TSL:n Espoon ja Kauniaisten opintojärjestön kokousedustajaksi vuodelle 2014. Vaaleissa minut valittiin myös jatkamaan yrityksessämme työsuojeluvaltuutetun tehtävään seuraavalle kaksivuotiskaudelle (2014-2015).

  

Juostako vaiko eikö juosta?

Taas on vierähtänyt lähes kuukausi edellisestä kirjoituksestani. Aloitin leikkauksen jälkeen juoksemisen tosi rauhallisesti ja kahden ensimmäisen viikon aikana kävin juoksemassa kolmesti viikossa, pisin lenkki oli reilun kymmenen kilometrin mittainen. Kolmannella viikolla oli sellainen olo, että voisin vähän taas lisätä harjoittelupäiviä kun juokseminen tuntui taas kohtuullisen hyvältä.

Kävin ensin maanantaina 18.11. juoksemassa reilun 6 kilometrin lenkin jo vähän reippaammin eli noin 4.40 km-vauhtia ja tiistaina vuorossa oli syyskauden ensimmäinen käynti Ratiopharm -areenalla, jossa juoksin ensin 3 km verrytellen ja sen jälkeen 4 km sen verran kuin nykykunnossa pystyin (keskimääräinen km-vauhti oli 4.13, ensimmäinen kilometri meni aikaan 4.05) ja loppuun vielä 3 km verrytellen. Uskomattoman hyvin juoksu kulkikin kun paria viikkoa aikaisemmin ei meinannut jaksaa juosta viittä kilometriä lepäämättä välillä. Keskiviikkona reippailin jälleen reilun 6 kilometrin matkan rauhallista vauhtia palautellen eiliseltä. Fiilis oli tuon lenkin jälkeen aika korkealla, tuntui siltä, että SM-hallit eivät ehkä sittenkään tule liian aikaisin eteen vaikka ne ovatkin jo helmikuun alussa. Torstaina kävin rentoutumassa Pääkaupunkiseudun Tradenomien vuosikokouksessa ja pikkujouluissa, jossa olikin mukavan reipas ja avoin tunnelma. Pidin myös perjantaina juoksuvapaan päivän ettei tule liikaa lenkkejä samalle viikolle ja että jalat ehtisivät taas tottumaan juoksemiseen. Lauantaina juoksin reilun kympin lenkin rantaraittia pitkin, sää oli tosi mahtava ja ihmisiä liikkeellä ihan valtavasti. Viikon päätteeksi sunnuntaina kiersin Hanikan reitillä pari kierrosta ja näin sain kasaan viikon aikana 40,5 kilometriä juoksua.

Seuraavan viikon aloitin lepopäivällä, mutta tiistaina reippailin sitten jo 10 kilometrin lenkin. Silloin totesin oikean polven taas vähän kipuilevan vaikka olihan se tehnyt sitä oikeastaan jo viikon verran. Keskiviikkona otin vähän löysemmin ja juoksin palautellen reilut 6 kilometriä. Torstaina menin tekemään ensimmäisen vetotreenin Ratiopharm -areenalle. Ensin verryttelyä 3 kilometriä ja sen jälkeen 10 x 150 m reippaan rennosti 2 minuutin palautuksilla. Vauhti oli 27 sekunnin tasolla. Tämän jälkeen pidin 10 minuutin tauon ja jatkoin juoksemalla 10 x 50 m pyrähdyksiä taas kahden minuutin palautuksilla. Kahdeksannen pyrähdyksen lopuksi huomasin oikean takareiden pikkuisen kipuilevan, mutta siitä huolimatta (kovapäinen kun olen) juoksin vielä loput 2 koska näin olin suunnitellut. Loppuun juoksin vielä 2 kilometriä verryttelyksi. Harjoittelurupeama tuntui kokonaisuudessaan hyvältä ja sen tarkoituksena on saada alle vähän nopeampaa juoksurytmiä normaalien lenkkien vastapainoksi.

Perjantaina oikea takareisi oli jo huomattavan kipeä, mutta kun meillä oli työpaikan pikkujoulut niin se ei haitannut menoa. Lenkki olisi jäänyt muutenkin tekemättä. Lauantaina jalka tuntui edelleenkin aika kipeältä ja pidin lopulta koko viikonlopun juoksutaukoa. Polvikaan ei ole vielä kunnolla parantunut vaan tuntuu kipuilevan edelleen jonkin verran. Tästä pääsenkin tuohon otsikon kysymykseen käsiksi eli mielessä pyörii sellainenkin vaihtoehto, että luovutan ja pistän piikkarit naulaan. Jotenkin alkaa kyllästyttämään tämä kipeän polven kanssa jatkuvasti toistuva tappelu. Katsotaan miten tässä lopulta käy, mutta tällä hetkellä vaakakuppi näyttää kallistuvan vahvasti lopettamisen puolelle. Ehkä pitäisi sittenkin yrittää vielä hetken aikaa sinnitellä ja katsoa miten juoksu kulkee. Eihän tässä ole kuin pari kuukautta tuonne ensimmäiseen isompaan tavoitteeseen eli Tampereella juostaviin SM-halleihin, mutta toisaalta sekin on aika pitkä aika jos paikat eivät pysy kunnossa.

Paluu juoksemisen pariin... mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtumaan

Edellisestä kirjoituksestani onkin vierähtänyt jo tovi, silloin kertoilin 29.9. juoksemastani Pääkaupunkijuoksusta ja sen jälkeisistä fiiliksistä. Olin henkisesti totaalisen uupunut ja tarvitsin kunnon tauon. En ole seurannut juoksemista käsitteleviä blogeja enkä Facebookin juoksuaiheisia keskustelupalstoja. Nyt tuntuu siltä, että fiilis on taas korkealla eikä päätä purista liikaa.

7.-9.10. istuin opiskelemassa ITIL Foundation -kursseilla, jonka päätteeksi suoritin ITIL Foundation 2011 -sertifikaatin pistein 38/40.

18.-20.10. vietin kalastelemassa tutun porukan kanssa Lokalahdella. Keliolosuhteet olivat aika haastavat kovan tuulen takia etenkin kun käytössämme oli pelkästään soutuveneet. Saaliskaan ei paras mahdollinen ollut, mutta jonkun verran kuitenkin haukia kertyi syötäväksi asti. Tulihan siinä sitten "paranneltua" maailmaa, saunottiin, pelattiin korttia (marjapussia), nautittiin olutta ja syötiin makkaraa. Aika rentouttava viikonloppu.

Edellisen kirjoitukseni jälkeen onkin ehtinyt tapahtua kaikenlaista sekä suunniteltua että vähän suunnittelematontakin. Kävin muutaman lenkinkin juoksemassa ennen kuin menin suunniteltuun nenän väliseinän korjausleikkaukseen Meilahteen 24.10. Leikkauksessa korjattiin nenän väliseinän luustossa oleva 8 mm reikä ottamalla siihen faskiapaikka pään sivulta oikean korvan takaa. Leikkaus onnistuikin hyvin ja pääsin heti seuraavana päivänä kotiin toipumaan. Sairaslomaa ja urheilukieltoa määrättiin kaksi viikkoa. Pientä hallitun oloista verenvuotoa nenästä tuli muutaman päivän ajan kunnes maanantai-iltana 28.10. tuntui siltä, että verta valuu nieluun ja jouduin nieleskelemään sitä ajoittain. No se vaikutti kuitenkin rauhoittuvan nukkumaan mennessä ja sain nukuttua ihan hyvin (niin hyvin kun nyt selällään nenä tukossa pystyy nukkumaan). Tiistaina vuoto kuitenkin taas tuntui voimakkaampana, lopulta verta tuli sekä nenästä ulos että nieluun sen verran paljon ja pitkään (useita tunteja) etten saanut sitä millään talttumaan vaikka käytin ohjeiden mukaisesti mm. useita jääpaloja kitalaessa sulamassa. Lopulta oli pakko yhden maissa antaa periksi ja soittaa sairaalaan osastolle ja kysyä neuvoja, sieltä komennettiin lähtemään heti päivystykseen.

Soitin taksin, joka onnekseni otti minut kyytiin verenvuodosta huolimatta (kaikki taksit eivät kuulemma ota verta vuotavia kyytiläisiä) ja pääsin Meilahteen päivystykseen joskus puoli kahden maissa päivällä. Päivystyksessä toimittiin ripeästi ja pääsin melkein heti hoidettavaksi, heillä oli jo paperinikin odottamassa tuloani eli tilanne oli tiedossa. Sain ensimmäiseksi suojaessun eteeni etten tahri vaatteitani verellä. Sen jälkeen pistettiin tiputus kuntoon ja mitattiin verenpaine, joka olikin pudonnut jo aika alhaiseksi. Yläpaine oli enää alle sadan. Lääkäri poisti nenässäni leikkauksen jäljiltä olevat suojalevyt ja yritti imeä veren pois, jotta näkisi missä vuotokohta on. Aika pitkään sai kaveri tehdä töitä ennen kuin se löytyi, mutta löytyihän se kuitenkin. Ilmeisesti vuoto oli varsinaisen leikkauskohdan takana tehdyssä laseraatiossa. Täältä sitten poltettiin kolmeen kertaan ja sen avulla vuoto saatiin tyrehdytettyä. Melkein heti polton jälkeen aloin yökkäilemään ja lopulta nielusta saatiin pois käsin repimällä ja imua hyväksi käyttäen lääkärin epikriisiin kirjoittamia sanoja lainaten "valtava nyrkin kokoinen verihyytymä". Perään vielä oksensin veristä massaa kurkustani. Tämän jälkeen meinasi taju mennä, olin ihan tajunnan rajamailla, mutta pysyin kuitenkin lopulta tajuissani. Lopulta lääkäri vielä kiinnitti uudet suojalevyt nenään ja passitti osastolle seurantaan vuorokauden ajaksi.

Niin siinä sitten toimitettiin jätkä pyörätuolissa tutulle osastolle. Oli muuten ensimmäinen kerta kun istuin pyörätuolissa. Tipan kautta sain nesteytystä, antibiootteja ja kipulääkkeitä enemmän kuin tarpeeksi. Ruokaa tai juomaa en saanut ennen kuin seuraavana päivän puolilta päivin. Keskiviikkona lääkäri tarkisti, että kaikki on hyvin ja kuulin samalla, että hemoglobiini oli ollut 116 eli aika alas oli sekin jo painunut. Onneksi kaikki meni tällä kertaa lopulta hyvin ja pääsin keskiviikkona neljän maissa vaimoni tukemana takaisin kotiin.

Maanantaina 4.11. kävin uudelleen tarkastuksessa ja samalla otettiin nenästä suojalevyt lopullisesti pois. Kaikki näytti lääkärin mukaan siistiltä ja hengityskin sujui nyt taas lähes parin viikon jälkeen normaalilta kun sai nenänkin kautta henkeä. Aloitin maanantain myös kahden viikon rautakuurin, jotta hemoglobiini palaisi vähän nopeammin normaaleihin lukemiin. Töihin palasin alkuperäisen suunnitelman mukaan torstaina 7.11. ja samana iltana kävin kokeilemassa juoksemista. Olipa kyllä vaikeaa... tein 4,5 kilometrin lenkin ja saavuin puolikuolleena kotiin. Keskisyke oli 154, maksimi 171 ja vauhti sellainen 5.25/km. Tarkoitus oli alun perin juosta 6,5 km, mutta kun ei kyennyt niin oli pakko palata oikotietä kotiin. Eilen perjantaina pystyin sitten juoksemaan tuon 6,5 km ja se tuntui sentään ihan aavistuksen helpommalta juoksulta kuin edellinen. Hapenottokyky on varmasti heikentynyt huomattavasti tuon verenvuotoepisodin takia, mutta eiköhän tästä vielä nousta.

Laskeskelin tuossa, että veteraanien SM-halleihin on aikaa tarkalleen 12 viikkoa ja vauhtia pitäisi saada kiristettyä 3.000 metriä silmällä pitäen 2 minuuttia/km eli 120 sekuntia... tarkoittaa käytännössä sellaista 10 sekuntia/viikko. Siinä sitä onkin tavoitetta ja haastetta tuleviin viikkoihin.

Treenit kohti Pääkaupunkijuoksua ja Pääkaupunkijuoksun puolimaraton 29.9.

Tuntuu siltä, että Turengin puolimaratonilta (8.9.) oli todella pitkä matka Pääkaupunkijuoksun puolikkaalle. Toivuin Turengin kisasta kohtuullisen hyvin ja kävin kisan jälkeisenä tiistaina vihdoin tutkituttamassa tuon oikean etureiden pahkuran, joka on ollut siinä koko kesän ajan. Hieroja siitä huomautti ja kysyi, että olenko näyttänyt sitä lääkärille. Totesin, että en ole koska kuvittelin sen olevan vaan jumissa olevaa reisilihasta. Hierojan mukaan siitä ei ole kyse, joten sen jälkeen alkoi pyörimään kaikenlaisia ikäviä ajatuksia mielessäni.

Lääkäri tutki pahkuraa magneettikuvauksella ja totesi sen olevan pienen kananmunan kokoinen eli 4x3x2 cm kooltaan. Pahkura sijaitsee "mukavasti" tuolla etureisilihaksen kiinnitymiskohdassa muljuen. Se tuntuu varsinkin ylämäkiä juostessa todella ikävältä. Magneettikuvauksen jälkeen pahkurasta otettiin vielä koepala, jonka tuloksia jäin jännittyneenä odottamaan. Lääkäri kyllä kertoi, että todennäköisesti kyse on rasvapatista eikä syytä suurempaan huoleen pitäisi olla. Meikäläisen aikaisemmat vaivat huomioon ottaen kyse ei voi olla noin yksinkertaisesta asiasta, mutta kun sain vihdoin koetulokset niin rasvapatista tosiaankin on kyse. Sen voisi leikata pois, mutta kun se on majoittunut sen verran syvälle niin tiedossa olisi kohtuullisen pitkä juoksutauko. Tässä vaiheessa patti jääköön seurantaan ja jos se alkaa vielä tuosta kasvamaan, niin mietitään sitten puukotusta.

No se tällä kertaa noista vaivoista. Turengin kisan jälkeisen maanantain pidin juoksutaukoa ja tiistaina tuli vielä toinen lepopäivä lääkärin määräyksestä. Keskiviikkona pääsin taas tositoimiin eli juoksemisen pariin. Kävin tekemässä kevyen viiden kilometrin lenkin näin alkajaisiksi. Torstaina oli firmamme asiakaspäivä, joka kesti myöhään iltaan ja lenkki jäi silloin kokonaan väliin. Perjantaina kipaisin reilun kympin lenkin Espoon rantaraitilla ja juoksuhan maittoi hyvältä. Lauantaina juoksin hyvin tutuksi tulleella Hanikan pururadalla 15 kilometriä ja sunnuntain pitkän lenkin suuntasin rantaraittia pitkin Haukilahteen ja takaisin. Matkaa tuolla lenkillä kertyi reilut 20 kilometriä.

Uusi viikko alkoi maanantaisella lepopäivällä, tiistaina vuorossa oli kympin lenkki Suvisaariston suuntaan. Sen juoksin reippaammin tuollaisella 4,5 minuutin km-vauhdilla. Keskiviikkona ja torstaina oli taas kaikenlaista muuta menoa, mutta perjantaina juoksin sitten taas vauhdikkaamman reilun 11 kilometrin lenkin 4.20 km-vauhdilla. Lauantainakin jäi lenkki väliin muiden kiireiden takia. Sunnuntaina juoksin taas totutun pitkän lenkin Haukilahteen ja takaisin.

Tämän jälkeen alkoikin viimeinen viikko ennen juoksutaukoa. Pidin taas maanantaina lepopäivän ja tiistaina juoksin jonkun verran kovempaa Hanikassa eli 7,5 kilometriä 4.10 km-vauhdilla. Juoksu tuntui tosi helpolta ja fiilis oli korkealla. Keskiviikkona palauttelin reilun kympin lenkin verran rantaraitilla juosten. Torstain ja perjantain lepäilin ja lauantaina kävin herättelemässä jalkoja kevyellä 7 kilometrin lenkillä, jonka tein Suvisaaristoon päin. Sunnuntaina olikin sitten vuorossa kauden päätöskisa eli Pääkaupunkijuoksun puolimaraton.

Sunnuntai valkeni kuulaana ja raikkaana, lämpötila oli reilusti kymmenen asteen alapuolella eli kaiken kaikkiaan loistava juoksusää. Lähdin hyvissä ajoin Pirkkolaan, jossa kilpailukeskus sijaitsi. Joidenkin tuttujen kanssa tuli vaihdettua kuulumisia ennen starttia, joka oli 13.15. Juoksijoita oli ilmoittautunut puolimaratonille reilut 850 ja omaan sarjaani, M45, 68 kilpailijaa. Lähdössä hain itselleni hyvän paikan läheltä eturiviä välttääkseni alkuruuhkan, joka tuolla aina on kun iso joukko lähtee liikkeelle. Startin tapahtuessa pääsin hyvin liikkeelle ja yritin hakea rentoa vauhtia odotellen mielenkiinnolla ensimmäistä kilometrimerkkiä. Sehän tulikin yllättävän nopeasti vastaan kelloni näyttäessä aikaa 3.36! Eihän se voinut olla totta koska en lähtenyt mielestäni mitenkään täysillä liikkeelle. Kahden kilometrin väliaika oli 7.45 eli vieläkin hurjan tuntuista vauhtia ja niin helppoa? Taisivat ensimmäiset km-merkit olla "hiukan" pielessä. Ensimmäiset viisi kilometriä sujuivat helpon oloisesti aikaan 20.07. Yritin pitää tasaista vauhtia ja olla välittämättä liikaa noista km-merkeistä, joiden paikkansapitävyyttä voi hyvällä syyllä epäillä. Esim. 7. kilometri meni niiden mukaan aikaan 3.52 ja 8. kilometriin kului aikaa 4.30, seitsemännellä oli sekä ylä- että alamäkeä ja kahdeksas oli täysin tasaista maastoa. Ei vauhtini noin paljon sentään vaihtele.

Kympin kohtaan saavuin ajassa 41.16 eli vitonen aikaan 21.09. Vauhti oli jo jonkin verran hiipunut, mutta ei vielä huolestuttavasti. Tämän jälkeen alkoivat vaikeudet, jotka olivat ehkä enemmän päässä kuin jaloissa. En jostain syystä jaksanut pusertaa viimeiseen asti ja sitähän näillä matkoilla tarvittaisiin. Iski jonkinlainen mukavuudenhalu ja sellainen olo, että jos nyt jotenkin juoksen tämän maaliin asti ja sen jälkeen pääsen joksikin aikaa lepäämään juoksemisesta. Olen viimeiset vuoden ja 9 kuukautta panostanut aika paljon tähän juoksemiseen enkä ole pitänyt kunnon taukoa missään vaiheessa. Ja nyt tuli se hetki jolloin alkoi riittää. En muista onko kohdalleni sattunut aikaisemmin vastaavaa fiilistä, mutta nyt se iski todella rankasti vastaan.

15 kilometriin tulin aikaan 1.02.40 eli edellinen vitonen oli vienyt aikaa 21.24. Eli edelleen pientä hidastumista tuossa vauhdissani oli, mutta ei vielä mitenkään huolestuttavaa. Loppu olikin sitten jotenkin tuskaista menoa ja kahteenkymppiin tullessani aikaa oli vierähtänyt jo 1.25.18. Vitoseen oli nyt mennyt aikaa jo 22.38. Jossain vaiheessa olin todennut mielessäni, että taisi tällä kertaa jäädä 1,5 tunnin raja alittamatta, mutta siitä huolimatta en oikein jaksanut tsempata lisää vauhtia. Veto oli poissa ja raahustin vain kohti maalia. Lopussa yritin vielä vähän kiristää, mutta ei vaan oikein jaksanut. Maaliin saavuin vihdoin nettoajassa 1.30.13. Aika oli suuri pettymys, mutta toisaalta olin maalissa myös helpottunut. Niin väsynyt olin siinä vaiheessa ehkä enemmänkin henkisesti kuin fyysisesti. Sarjassani M45 sijoituin lopulta kuitenkin yllättäen kolmanneksi ja se lämmitti sentään vähän mieltäni. Keskisykkeeni juoksussa oli vain 168 ja maksimi oli ollut 175 eli noidenkin perusteella suoritukseni oli jäänyt viitisen pykälää alle normaalin tasoni.

Nyt on aika pitää taukoa juoksemisesta ja kerätä henkisiä voimia, jotta jaksaisi aloittaa taas uudestaan kunnon harjoittelun kohti ensi vuoden kilpailuja. Palaan juoksun pariin todennäköisesti marraskuun alkupuolella ellei mitään ihmeellistä satu. Todennäköisesti käyn lokakuun aikanakin aina silloin tällöin lenkillä, mutta ilmaan päämäärää.

Veteraanien SM-kisojen puolimaraton Turengissa 8.9.

Torstai-illan ratakympin jälkeen olin aika nuutunut kun vihdoin pääsin kotiin nukkumaan. Perjantaina ja lauantaina tein tosi kevyen 8 kilometrin lenkin kumpanakin päivänä ja juoksu tuntui ihan kohtuulliselta, mutta ei mitenkään turhan rennolta. Jännitin sitä, että miten jalat toipuisivat sunnuntaiselle SM-kisojen puolimaratonille.

Sunnuntaina kello herätti seitsemältä (!), aamuherätykset kun ovat muutenkin minulle täyttä tuskaa, niin vielä täytyy viikonloppunakin tuohon sortua. Aamupalan jälkeen lähdin sitten hyvissä ajoin ennen kahdeksaa ajelemaan kohti Turenkia. Aamu olikin todella sumuinen ja lämpötilakin oli vain pikkuisen päälle 10 asteen. Kisapaikka löytyikin helposti ja ei muuta kun auto parkkiin ja vahvistamaan osallistuminen. Sinne mennessä törmäsin jo yhteen sarjamme ennakkosuosikkiin, Jari Hakolaan, joka oli myös tullut hyvissä ajoin paikalle. Vaihdoimme kuulumiset ja sen jälkeen kävin noutamassa numeroni ja vahvistamassa osallistumiseni. Kello näytti tässä kohtaa varttia yli yhdeksää. Lähtöön olisi aikaa kaksi tuntia ja kun väsymys tuntui painavan kintereissä, niin istahdin autooni, pistin kellon soimaan tunnin päästä ja torkahtelin rauhassa. Havahduin kymmenen aikoihin ja nousin autosta ylös, samalla huomasin, että Hakolan Jari oli istunut viereisessä autossa. Naurahtelin, että olisi aika noloa nukkua autoon ja herätä jossain vaiheessa ja huomata, että startti on jo tapahtunut.

Lähdin siitä sitten hiljalleen kävelemään saadakseni jalat liikkeelle, olo oli jo huomattavasti virkeämpi kuin tuntia aiemmin eli kyllä siitä torkkumisesta jotain apua oli. Törmäsin parkkipaikan vieressä Loikkasen Antin, joka kyseli kuulumisia ja kertoi itsekin olevansa juoksemassa kympin kisassa kun olivat saaneet joukkueen kasaan. Antoihan Antti vielä jonkinlaisia kehuja torstaisesta kympin juoksustanikin, sehän lämmitti mieltä J.

Kävin tekemässä pienen verryttelylenkin ja sen jälkeen hain kassin autosta ja raahasin sen pukukoppiin. Kassissa oli vaihtovaatteet ja pesukamat odottamassa juoksun jälkeistä aikaa. Ja löytyihän sieltä urheilujuomaa ja palautumisjuomaakin. Urheilujuomaa olin nautiskellut aamun aikana jonkin verran, mutta en mitenkään ylettömän paljon kun kerran oli sopivan tuntuinen lämpötila – ei liian kuumaa.

Starttiin oli aikaa kymmenisen minuuttia kun lähdin kohti starttipaikkaa, jätin lippiksenkin pois kun oli kerran sumuista eikä aurinko päässyt liikaa paistamaan. Muutama minuutti ennen starttia sumu alkoi pikaisesti hälvenemään ja aurinko alkoi porottamaan kunnolla. Minulla ei oikein ollut kuitenkaan muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ilman lippistä liikkeelle, en olisi sitä enää kunnolla ehtinyt hakemaan. Lähdöstä pääsin hyvin liikkeelle ja ajattelin, että kokeilen juosta sellaisia 4 minuutin kilometrejä ainakin alkuun. Minimitavoitteena oli alittaa 1.30, mutta jos kaikki sujuisi hyvin, niin aika voisi olla selvästi parempikin.

Alkuun juoksu sujuikin ihan mallikkaasti ja ensimmäiset 5 kilometriä juoksin aikaan 20.03. Tässä vaiheessa kyllä jo huomasin, että ei tänään juosta 4 minuutin vauhtia loppuun asti. Sen verran alkoi jo nyt lämpö vaikuttamaan eivätkä jalatkaan ihan parhaassa terässä olleet. Siinä oli kuitenkin muutama muukin juoksija samassa tahdissa, joten annoin mennä sen mukaan miltä tuntuu. Kymppiin tulin aikaan 40.46 eli toinen vitonen oli jo jonkin verran hitaampi (20.43) kuin ensimmäinen, mutta toisaalta juoksin tässä vaiheessa omassa rauhassani. Vitosen kohdalla kanssani juosseet olivat jonkin verran jääneet ja edessä menijäänkin oli matkaa reilut 100 metriä.

Kolmannella vitosella alkoi vauhti edelleen hiljalleen hidastumaan ja aloin jo pelkäämään kunnollista sammahtamista. Kolmanteen vitoseen meni aikaa jo 21.27 väliajan ollessa 1.02.13. Tästä eteenpäin taival olikin aika tuskaisen tuntuista. Aurinko paahtoi todella kuumasti ja viimeinen juottopistekin oli jo suunnilleen 16 kilometrin kohdalla. Minä kun en muutenkaan ole koskaan pystynyt kunnon tuloksiin pidemmillä matkoilla helteessä, niin nyt kun lippis puuttui päästä ja juomaakaan ei ollut tarjolla oli olo aika ikävä. Vajaat kaksi kilometriä ennen maalia oli yksi kaveri katsomassa ja vesimuki valmiina. Se vesi ja kannustus tuli todella tarpeeseen – kiitos Taisto. Sain vähän vielä virtaa loppumatkalle.

Neljäs vitonen vei aikaa 22.21 eli kahdenkympin väliaika oli 1.24.34. Viimeiset 1,1 kilometriä sitten jollain tavalla raahustin eteenpäin ja pääsin lopulta maaliin ajassa 1.29.35. Jouduin päästämään loppuvaiheessa 2 juoksijaa ohi, mutta en kuitenkaan sen enempää. Taisi se matkanteko sitten muillakin hidastua eikä vain yksin minulla. Valitettavaa oli, että toinen noista minut ohittaneista oli omasta sarjastani ja oma sijoitukseni oli lopulta 8. kymmenen juoksijan joukossa. Voittajan aika oli 1.17.23 eli tappiota kertyi reilut 12 minuuttia, aikaisemmin mainitsemani Hakolan Jari oli sarjassamme toisena. Kovaa ne kärjessä menivät tälläkin kertaa.

Keskisykkeeni oli 170 ja maksimisyke 179 eli noiden lukujen valossa kropasta ei kaikkea saanut irti. Näin pari päivää kisan jälkeen tarkasteltuna ei tuo kuvittelemani sammuminen ihan niin totaalista ollutkaan, vauhti vaan hiipui aika tasaisesti loppua kohti. Pidän suurimpana syynä tuota aurinkoa ja hellettä. Lämpötila oli varmasti lähellä 25 astetta. Auton mittari näytti kotimatkan aikana 23 - 26 astetta. Osasyynä oli varmasti myös edellisenä torstaina juoksemani ratakymppi.

Miten sitten elimistöni reagoi juoksuun? Maaliin tultuani join urheilujuomaa useita mukillisia ja tarjolla ollutta proteiinijuomaakin pari tetrallista. Sen lisäksi jatkoin kotimatkalla palautusjuoman juomista. En tiedä oliko kroppa ehtinyt kuivumaan pahastikin, mutta ainakin tuo kaikki juominen kisan jälkeen sai vatsani todella sekaisin ja jouduin pysähtymään matkalla huoltoasemalle tekemään tarvittavan tyhjennyksen. Pääsin lopulta kuitenkin todella voipuneena kotiin missä odotti kylmä olut jääkaapissa. Se jäi lopulta kuitenkin juomatta, en uskaltanut pistää vatsaani mitään pariin kolmeen tuntiin. Kävin kotona puntarillakin ja kaiken juomisen jälkeen painoni oli vieläkin 2,5 kiloa alle normaalin eli aika paljon tuli hikoiltua matkan varrella. Olin kuitenkin juonut kaikissa juottopisteissä, mutta en ilmeisesti saanut läheskään riittävästi nestettä matkan varrella.

Mitä tästä sitten opin? Ainakin sen, että pidän lippiksen päässä jos on pienikin mahdollisuus auringonpaisteeseen ja että minun on turha yrittää kovia aikoja helteessä näin pitkillä matkoilla.

Nyt pidän pari päivää täysin vapaata juoksemisesta ja aloitan keskiviikkona taas uuden harjoittelujakson nyt tavoitteena Pääkaupunkijuoksu. Siellä olisi tarkoitus parannella tuota Turengissa juoksemaani puolimaratonin aikaa.