maanantai 13. toukokuuta 2013

Maastojuoksut juostu


Lauantaina 4.5. juostiin Helsyn piirin maastojuoksun piirinmestaruuskilpailut Vantaan Hakunilassa, matkana 6 kilometriä. Paikka ja matka olivat samat kuin viime vuonnakin ja tavoitteena oli siis parantaa reilusti viime vuotista aikaani (26.50). Sää suosi juoksemista lämpötilan ollessa 10 asteen paremmalla puolella, mutta päätin kuitenkin juosta vielä pitkissä trikoissa ja pitkähihaisessa paidassa. Miesten sarjassa oli mukavat 21 osallistujaa, joten ihan yksin ei tarvinnut juosta. Saimme lisäksi Helsingin Jyrylle joukkueen kasaan, joten yritin tehdä parhaani myös joukkueen eteen. Joukkuekilpailussa oli mukana 4 joukkuetta.

Juoksu sujui itseltäni kokonaisuudessaan hyvin ja olin loppusijoituksissa 17. Aikani oli 23.53 ja siihen olin erittäin tyytyväinen. Maalissa olo ei tuntunut edes erityisen rasittuneelta eli en selvästikään saanut kaikkea itsestäni irti. Edellä olevaan oli matkaa 44 sekuntia ja vastaavasti perässäni tuleva jäi 42 sekuntia, joten olin jäänyt ikään kuin yksin juoksemaan ja se lienee osasyynä siihen ettei tullut loppuun asti ihan täysillä juostua. Tämä oli joka tapauksessa hyvä juoksu ja kisasta jäi hyvä fiilis. Joukkueemme sijoittui kolmanneksi eli palkintokaappiin tuli yksi pm-pronssi lisää. Joukkuekilpailun voitti selvästi KU-58:n joukkue 17 sijalukupisteellä, toisena HKV 28 pisteellä ja Jyry kolmantena 32 pisteellä. Helsingin Tarmo jäi 41 pisteellään selvästi neljänneksi.

Pm-maastojen jälkeen oli viikko aikaa valmistautua Veteraanien SM-maastoihin, jotka juostiin samalla radalla ja matkakin oli sama 6 km. Tein valmistautumisharjoituksena tiistaina 7.5. vetoharjoituksen 5 x 1.000 metriä 5 minuutin palautuksella (ajat: 3.50, 3.45, 3.40, 3.33 ja 3.28). Vedot sujuivat suunnitellusti ja jäljellä oli enää parin kevyen lenkin juokseminen ennen lauantaita. Perjantaina (päivää ennen kisoja) heräsin siihen, että vasemman jalan sääri ja osin pohjekin olivat aivan tunnottomia. Kävelyä vaiva ei haitannut, mutta muuten se oli aika kiusallinen. Puolen päivän jälkeen olin sitten yhteydessä lääkäriin ja kävin tutkimuksissa, jossa lähinnä tarkastettiin ettei kyse ollut ainakaan veritulpasta. No onneksi ei vaan lääkärin arvio oli hermopinteen aiheuttama vaiva. Sain luvan lähteä lauantaina juoksemaan. Perjantaiksi suunnittelemani lenkki jäi sitten väliin ja kisapäivän koittaessa jalan tilanne ei ollut muuttunut oikeastaan mihinkään. Olin kieltämättä vähän huolissani siitä miten juoksuni mahtaisi onnistua, mutta suuntasin kuitenkin hyvissä ajoin kisapaikalle.

Päivä oli todella hieno, aurinko paistoi ja lämpötila lähenteli 20 astetta. Aloitin tuntia ennen kilpailua varovaisen verryttelyn ja totesin ettei jalka kiukuttele juostessa, joten ei muuta kun täysillä kisaan mukaan. M45 –sarjassa oli mukana 34 juoksijaa ja samaan aikaan juostiin myös M30-, M35- ja M40 –sarjan kilpailu, joten meitä oli lähtöviivalla lähemmäs 80 juoksijaa. Olin samalla mukana M30 –sarjaan ilmoitetussa Jyryn joukkueessa, johon huomiodaan kolmen nopeimman juoksijan aika. Joukkueeseemme oli ilmoitettu kaksi juoksijaa M30 –sarjasta, yksi M40- sarjasta ja minut joukkueen seniorina. Joukkueita oli ilmoittautunut kaikkiaan kolme, joten maaliin päästessämme mitali olisi varma. Asetin itselleni tavoitteeksi mahtua noiden kolmen joukkueeseen laskettavan juoksijan joukkoon.

Lähtökiihdytyksen jälkeen juoksu lähti oikein mukavasti kulkemaan ja löysin oman paikkani isossa joukossa. Lähietäisyydellä juoksi joukkuekaverini, joten häntä oli hyvä lähteä seuraamaan. Ensimmäisen kahden kilometrin kierroksen jälkeen ohitin seurakaverin ja otin seuraavan juoksijan seurattavaksi. Edessä olikin tuttu kaveri (Esa Katajamäki) monesta aiemmasta kilpailusta, joten tiesin vauhdin olevan itselleni sopivan haasteellista. Toisen kierroksen loppuessa olin lähituntumassa ja kolmannella kierroksella pystyinkin sitten ohittamaan Esan ensimmäisessä ylämäessä. Sain pidettyä vauhtini loppuun asti ja maaliin tulin sijalla 17. (jotenkin tuttu sijaluku). Loppuaikani oli 22.56 eli pystyin parantamaan aikaan lähes minuutilla viikkoa aikaisempaan kisaan verrattuna. Täytyy kuitenkin myöntää, että rata ei ollut täysin sama vaan sitä oli hieman oikaistu viikon aikana. Uskoisin, että todellinen ajan parannus oli puolen minuutin luokkaa.

Joukkuekilpailussa saavutimme Suomen Mestaruuden joukkueella Marko Savolainen, Tomi Pietilä ja Ari Paukku. Olin joukkueemme toiseksi paras, joten vielä ”vanhaakin” tarvittiin. Voitimme hopealle sijoittuneen Suomussalmen Rastin joukkueen noin minuutin erolla.

Jalkani kesti hyvin ja olen sitä SM-kisojen jälkeen hoitanut Voltarenin ja Buranan avulla. Ilmeisesti kyseessä on kuitenkin penikkatauti tms., joten eiköhän jalka tule taas kuntoon pienellä levolla ja em. hoidon avulla. Huomaa, että olen harjoitellut selvästi kovempaa kuin esim. viime vuonna ja kroppa on joutunut välillä aika koville. Toivottavasti viikon kevyempi jakso auttaa ja pääsen taas harjoittelemaan tosissani.
 
Lyhyt maastojuoksukausi toi siis kaksi mitalia, pm-pronssin ja SM-kullan.

Ratakauden avaus olisi edessä 25.5. ja päätavoite PM-kisatkin jo 7 viikon kuluttua.

Tässä vielä kuva kultamitalijoukkueestamme: