keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Espoon demarien kunnallisjärjestön edustajiston syyskokous

Espoon demarien kunnallisjärjestön edustajiston syyskokous pidettiin lauantaina 26.11. Kauklahden Puikkarissa. Paikalla oli lähes 50 henkilöä, varsinaisia edustajiston jäseniä oli valitettavasti jonkun verran poissa.

Isoina päätettävinä asioina oli ensinnäkin ensi vuoden toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta päättäminen. Toimintasuunnitelma hyväksyttiin pienin muutoksin ilman suurempia keskusteluja. Talousarviosta käytiin pitkä keskustelu koska se piti sisällään mm. osa-aikaisen työntekijäresurssin täysipäiväistämiseen liittyvät kustannukset. Lopulta kunnallisjärjestön hallituksen esittämä talousarvio hyväksyttiin äänestyksen jälkeen selvin lukemin. Näin ollen kunnallisjärjestö saa täysipäiväisen työntekijäresurssin ensi vuoden alussa. Lopullisen päätöksen valittavasta henkilöstä ja hänen toimenkuvastaan tulevat tekemään kunnallisjärjestön hallitus joko joulukuun tai tammikuun kokouksessaan.

Merkittävänä asiana oli uuden puheenjohtajiston valinta kunnallisjärjestölle. Kunnallisjärjestöä kaksi vuotta luotsannut, nykyinen puheenjohtaja Joni Vainikainen oli ilmoittanut hyvissä ajoin ettei jatka puheenjohtajana tämän kauden jälkeen. Samoin pitkään kunnallisjärjestön toiminnassa ollut nykyinen varapuheenjohtaja Sinikka Suontio oli jättäytymässä tehtävästä. Puheenjohtajiston valinta tapahtui yksimielisesti ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jukka Vilske ja varapuheenjohtajaksi Liisa Kivekäs. Onnea omasta puolestani molemmille valituille.

Kokouksessa valittiin myös kunnallisjärjestön hallitus vuodelle 2018. Valinnat olivat yksimielisiä ja uudessa hallituksessa ovat mukana aakkosjärjestyksessä Antti Aarnio, Mika Hentunen, Ville Kopra, Sami Lehtonen, Kristiina Lindroos, Juhani Mäntylä, Ralf Norrman, Ari Paukku, Jarkko Rahkonen ja Timo Rauhanen. Jonkin verran vaihtuvuutta sentään, mutta sukupuolijakauma on vähän liikaa miesvoittoinen. Jospa sitten vuoden päästä saataisiin tähänkin muutosta aikaan.

Oma työni jatkuu kunnallisjärjestön hallituksessa kolmatta vuotta, kiitoksia luottamuksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti