maanantai 13. huhtikuuta 2015

Alkuvuoden tunnelmia


Nyt onkin kulunut aikamoinen tovi siitä kun viimeksi kirjoitin blogiani. Edellinen kirjoitukseni oli aika ristiriitaisissa tunnelmissa kirjoitettu.
Ihan ensiksi täytyy antaa tunnustus Espoonlahden Demarien (ELD) uudelle johtokunnalle siitä, että yhdistyksen kevätkokous pidettiin 3.3. eli hyvin ajallaan ja asiat saatiin kerralla käsiteltyä. Parina viime vuotenahan ihan näin ei ole tapahtunut vaan kokousta on jouduttu pitämään useampaan kertaan ennen kuin asiat on saatu käsiteltyä valmiiksi. Sen lisäksi jäsenistöä on lähestytty useamman kerran sähköpostiviestinnällä, erittäin positiivista sekin.
Minut valittiin kevätkokouksessa ehdolle SELAKin (Suur-Espoonlahden Kehitys ry) hallitukseen vuodelle 2015 ja samalla ELD:n edustajaksi SELAKin vuosikokoukseen. SELAKin vuosikokous pidettiin 17.3. ja minut valittiin ehdotuksemme mukaisesti hallitukseen varsinaiseksi jäseneksi. Viime vuonna olin varajäsenenä, mutta osallistuin kuitenkin lähes kaikkiin kokouksiin varsinaisen jäsenen ollessa estyneenä.

Edellä olevien lisäksi minut on valittu mukaan Tradenomiliiton järjestötoimikunnan jäseneksi kolmivuotiskaudelle 2015 – 2017. Toimikunta kokoontui järjestäytymiskokoukseensa 29.1.

Olen siis tällä hetkellä seuraavissa luottamustehtävissä:
-          TSL:n hallituksen jäsen 2015
-          SELAKin hallituksen jäsen 2015
-          Tradenomiliiton järjestötoimikunnan jäsen 2015 - 2017
-          Liikunta- ja nuorisolautakunnan varajäsen 2013 - .

Alkuvuoden maanantai-illat ovat sujuneet tiiviisti Avomerilaivurin opintojen parissa, kaksi opiskeluiltaa olisi vielä jäljellä ennen tenttiä. Kahdeksan tunnin mittainen tentti järjestetään perjantaina 24.4. ja sen jälkeen odotellaan epävirallisia tuloksia viikon verran eli hyvässä lykyssä jo Vappuna tiedän olenko suorittanut avomerilaivurin tutkinnon hyväksytysti. Tämä onkin ylin taso mihin voi päästä ilman että lähtisi tosissaan opiskelemaan merenkulkua merenkulkuoppilaitokseen.
Aloitin syksyllä lihaskuntotreenit ja aikomuksena olisi aloitella keihäänheittäjän uraa ensi kesänä. Onkin mielenkiintoista nähdä miten kestävyysjuoksijasta muokataan keihäänheittäjä.
Metron jatkoa rakennetaan jo kovaa vauhtia, Soukassakin kaivetaan ensimmäistä tunnelia ja räjäytykset huomaa kotona ollessa. Länsiväylän liikenne sujuu taas kohtuullisen hyvin, mutta maisemahan siellä pilataan ruosteisista rautapalkeista rakennettavien meluaitojen kanssa. Aivan käsittämätön ratkaisu.
Viikon kuluttua tiedämme miten eduskuntavaaleissa kävi ja minkälaista uutta hallitusta voimme odottaa. Toivottavasti uusi hallitus tekee päätöksiä, jotta Suomi lähtee taas nousuun.

Vene on jo vesillä ja kesä kovaa vauhtia tulossa. Ensimmäisen västäräkin näin 12.4. Soukassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti