keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Demarilauantai 20.9.

Espoon Demareiden kunnallisjärjestö järjesti vuotuisen tapahtumansa, Demarilauantain, viime viikon lauantaina. Paikkana oli tällä kertaa Kilon vpk:n talo ja paikalle oli kerääntynyt noin 100 Espoolaista demaria. Tilaisuus alkoi iltapäiväseminaari merkeissä ja tilauksen avasi kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jukka Vilske.

Kulttuurineuvos Veijo Baltzar piti erittäin puhuttelevan esityksen, jossa hän käsitteli mm. kansalaisten eriarvoistamista. Mieleen jäi erityisesti se miten hän kertoi kansalaisia luokitellun aikanaan sotien jälkeen ja miten luokittelu tapahtuu nyt. 1. luokan kansalaisia oli valtaväestö, toiseen luokkaan kuuluivat mustalaiset ja kolmanteen karjalaiset. Nykyisin jako on seuraavanlainen: 1. luokan kansalaisia on valtaväestö, toiseen luokkaan kuuluvat edelleen mustalaiset ja kolmanteen luokkaan maahanmuuttajat. Baltzar kuvaili myös hienosti sitä miten kansalaisia pitäisi kohdata toreilla; ei oman porukan kesken jutellen vaan vastaanottavaisesti uusia ihmisiä iloisesti tervehtien. Tuosta on hyvä ottaa oppia niin toritapahtumissa kuin muissakin tapahtumissa.

Baltzarin jälkeen puolueemme puheenjohtaja Antti Rinne piti tilannekatsauksen Suomen tilanteesta ja valotti samalla eri ratkaisujen taustoja. Tämän lisäksi hän nostatti tunnelmaa ja painotti yhteistyön merkitystä. Sisäiset riidat ja kaunat on sovittava ja lopetettava ja koottava joukot yhdeksi rintamaksi suuntana tulevat eduskuntavaalit. Tuosta olisi varmasti hyvä ottaa opiksi monessa puolueosastossa niin Espoossa kuin muuallakin maassa.

Edellä olevien puhujien lisäksi saimme terveiset myös puoluevaltuustosta sen jäsenen Tipsu Sollasvaaran suulla. Tipsun esitys oli raikas ja varmasti tunnelmaa nostattava. Tipsu muistutti samalla, että eduskuntavaaleihin on aikaa enää 7 kuukautta mikä ei ole kovinkaan paljon. Vaalityöhön pitää alkaa jo nyt eikä vasta keväällä. Espoosta on toistaiseksi valittu kaksi eduskuntavaaliehdokasta jäsenäänestyksen perusteella: Maria Guzenina ja Johanna Värmälä.

Tämän jälkeen kuulimme Espoon eri hallinnon alojen osalta kuulumisia ja näistä kävivät meitä valistamassa ainakin Maria Guzenina, Leena Luhtanen, Hannele Kerola, Johanna Värmälä, Joni Vainikainen, Antti Aarnio, Martti Hellström, Jukka Lahti ja Jukka Vilske. Kaksi asiaa herätti muita enemmän keskustelua ja nämä olivat HUS:n mahdollinen pilkkominen tai sen pitäminen yhtenäisenä sekä mahdolliset kunnallisten liikelaitosten yhtiöittämiset ja toimintojen yksityistämiset.

Aika tuntui loppuvan väkisinkin kesken ja monta keskustelua piti lopettaa lyhyeen. Näitä varmaan jatkettiin vapaammissa merkeissä varsinaisen seminaarin jälkeen, mutta en ollut enää itse paikalla todistamassa mahdollisia jatkokeskusteluja.

Samana päivänä oli myös Uudenmaan piirin syyskokous ja saimme sieltä iloisia uutisia. Espoo säilytti kaksi paikkaansa piirihallituksessa. Varapuheenjohtajaksi vuosiksi 2015-2016 valittiin Sami Lehtonen Espoosta ja piirihallituksen jäseneksi vuodeksi 2015 Merja Vuori Espoosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti